pöydällä





Viime aikoina meillä on puljattu pöytien kanssa. Lankkupöytä päätyi pihapöydäksi saatuaan ensin venelakkaa päällensä, ja keittiössä oli vähän aikaa kierrätyskeskuksesta vitosella löytynyt Korhosen huonekalutehtaan pöytä (nämä kai on vähän niinkuin Artekin pöytiä, näissä vain on ns. "tuplajalat") mutta se osoittautui kolmijalkaisena kauhian epäkäteväksi viidelle hengelle, kun tuoleja siihen ei mennyt mukavasti kuin kolme. Pöydänjalka haarovälissä ei ole kiva aterioida. 
Toissapäivä oli onnekas päivä, koska löysin edukkaasti ihan uudenveroisen, ison pyöreän ruokapöydän. Oi ilo! Sitten amputoitiin Korhoselta jalat ja siirrettiin se olohuoneeseen. Kyllä kelpaa nyt Kimbleä siinä paukuttaa. 



Nyt on hyvä. Keittiöremonttia ei olla päästy aloittamaan, ja se on ihan nyt budjetista kiinni (jota ei siis ole) ja köyhän on tyytymä tähän mitä nyt on, ainakin toistaiseksi. 

Välillä tekee mieli hakata päätä seinään, kun tuo edellämainittu koppa olisi täynnä ideoita, mutta ilman rahaa ei voi mitään toteuttaa. Tämän kesän ylimääräiset pennoset sijoitetaan pitkään kesälomareissuun lasten kanssa, ja sehän on vain niitä omia valintoja joten turhahan se on narista.


Raha-asioista kun rupesin turisemaan sanottakoon, että päivittelin ihan vasta kulmiani värjäävälle kosmetologille kuinka tuo 14 euron sijoitus kulmakarvoihini joka kuudes viikko on mulle (henkisesti) ihan liikaa, heh. En halua laittaa rahoja itseeni, en käy kampaajalla enkä laitata kynsiä enkä ripsiä, tuo kulmien värjäys on ainoa missä satsaan itseeni ja senkin kanssa tekee tiukkaa. Sehän on vuodessa toistasataa euroa, huhuu. Mutta kun vaihtoehtona on karvaisa lepakko-otsa,  niin se on 14 euroa well spent. 
Se oli kyllä hyvä keskustelu kulmanaisen kanssa; meistä jotkut laittaa rahansa omaan hyvinvointiin (mistä olen vähän kateellinen kun en itse osaa/raski), toiset matkustelee tai ostelee kenkiä ja toiset taas satsaa kotiinsa nekin vähät.

Pienituloisena on ollut pakko opetella vähän hipiksi, ruoka tehdään alusta loppuun itse, vaatteita ostetaan harkiten, remonttihommissa himmaillaan ja sisustusjutuissa kun näkee jotain ihanaa, se täytyy tehdä soveltaen itse jos sellaisen haluaa. En sano ettenkö vaihtaisi soveltamista ja jatkuvaa säästämistä riemuiten kahisevaan rahapussiin, mutta onhan tässäkin puolensa. Oppii tosiaan tekemään ja varsinkin arvostamaan esineitä, kun niitä ei pysty hankkimaan viimeisimpien trendien mukaan tai aina mielihalun iskiessä. Moni trendihuumaostos on onneksi sen takia jäänyt hankkimatta. 
Sisustetaan ajatuksella, että jos uutta tulee, vanhaa menee ja kaikki pyritään hankkimaan kierrätettynä tai itse tehtynä. 

Vähän minä toivoisin tänne blogimaailmaan ja sisustuslehtiinkin enemmän keskustelua siitä, voiko tyylikästä kotia saada aikaan oikeasti pienellä rahalla? Moni sanoo, ettei pysty laittamaan itselleen kaunista kotia, koska rahat menevät pelkkään elämiseen. Ei tehdä enää valintoja kulmien tai vaatteiden tai kodin tavaroiden kesken. Sisustuslehtien pihistä - osiotkin kun tulevat liian kalliiksi. Monet ihmettelevät mistä bloggareilla riittää varoja jatkuviin sisustushankintoihin ja designesineisiin, illuusio varakkaista sisustusbloggareista on joillakin lukijoilla aika vahva. 
Mitäs te olette mieltä?

Jassoo, se meni nyt ihan ot noista pöydistä, mutta kai se joskus saa mennäkin? Aurinkoista loppuviikkoa kaikille! 



31 kommenttia

  1. Tyylikäs koti on varmaan katsojan silmissä, mutta kyllä sellaisen voi varmastikin saada pienellä rahalla. Minä yritän sisustaa lähinnä kirppislöydöillä ja olenkin hyvin tyytyväinen (edullisiin) löytöihini :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ihan totta, kauneus (ja tyylikkyys) on katsojan silmissä. :)

      Poista
  2. Luen muutamaa sisustusblogia, joissa sisustetaan rahalla, mutta ehkä useampaa sellaista blogia, jossa itse tehdään ja värkätään. Rahalla sisustavat ovat minun havaintojeni mukaan monesti niitä supersuosittuja portaaliblogeja, jotka vaikuttavat tekevän postauksia aika paljon yhteistyöpostauksina, eli ei heilläkään sitten välttämättä ihan niin paljon touhuun pala rahaa kuin miltä lukijasta näyttää? Tykkään kyllä itse nykyään enemmän lukea näitä kotikutoisempia blogeja, just tällaisia joissa katkotaan itse Korhosilta jalkoja eikä osteta joka viikko jotain uutuuttaan kiiltävää merkkituotetta. :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Se on ihan totta kyllä. Kekseliäisyys ja idearikkaus on mulla se juttu, mikä jossakin blogissa viehättää, ei niinkään se paljonko niiden ideoiden toteuttamiseen on käytetty rahaa. :)

      Poista
  3. Kiva pohdinta!
    Kyllä pienellä, jopa olemattomalla, budjetilla voi saada aikaan viihtyisän ja oman näköisen kodin. Toki aikaa ja kekseliäisyyttä se vaatii. Jouduttiin asumaan muutama vuosi sitten töiden takia väliaikaisesti kahdessa asunnossa. Kakkoskoti sisustettiin oikeasti lähes nollabudjetilla ja tietyllä tapaa tykkäsin sen tyylistä ja kotoisuudesta jopa "oikeaa" kotia enemmän.

    VastaaPoista
  4. Niinpä.
    Mietiskelen itse välillä samaa. Että vaikka tykkäänkin kovasti seurata sisustusblogeja, välillä ihmetyttää monen into hankkia aina uutta ja trendikästä. Monessakaan kodissa ei näy (ei näytetä) elämän kerroksellisuutta ja perintöhuonekaluja. Omaa historiaa...
    Ehkä se on vaan se että mitä arvostaa ja mihin haluaa rahansa laittaa. Olipa sitä rahaa paljon tai vähän. Vähän sillä periaatteella että säästää tulitikuissa ja tuhlaa shampanjassa.
    Mun on ehkä aika hyvä sanoa näin kun (tässä iässä ja niiden kittuutusvuosien jälkeen) rahaa on ihan sopivasti siihen mitä haluaa. Ei, ei meillä mitään lottovoittajia olla mutta olemme yleensä tyytyväisiä keskinkertaisiin tuloihimme ja olemme sopeuttaneet menomme ja mielitekomme niihin. (Valehtelisin tietysti jos väittäisin, etten edes JOSKUS haaveilisi luksuslomasta tai pohjattomasta pankkitilistä).
    Suurella rahallakaan ei voi ostaa sitä tunnetta kun on tehnyt mahtavan kirpparilöydön tai itse tuunannut tai rakennellut jotakin tarpeellista. Tehnyt itse remppaa ja löytänyt edullisesti tarpeellisia materiaaleja.
    Minusta on aivan mahtavaa että samaa löytämisen ja itse tekemisen mentaliteettia olen saanut iskostettua poikienikin kaaliin. Nuoremman huushollin kalusteet ovat sukulaisilta kerättyjä ja itse tuunattuja. Hyvällä maulla ja pienellä rahalla. Eli kyllä voi saada kivan näköistä aikaiseksi oikeasti pienellä rahalla. Jos on mielikuvitusta ja tekevät kädet!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ihana kommentti! Allekirjoitan joka sanan.

      Poista
  5. Haa, tässäpä aihe josta on monet kerrat puhuttu suu vaahdossa ystävän kanssa! Meistä kun molemmat sisustaa intohimoisesti, ja vielä hetki sitten kummallakin oli piiitkä kotiäitiysputki minimiäitiyspäivärahoilla ja kotihoidontuilla päällänsä, eli ei mitään rikasta sakkia. Tietysti jos sisustaminen on disainin hankintaa, niin siinä on vähän hankala huijata, mutta tää meidän tyyli ainakin (vanhoja esineitä, teollisuustyyliä, kaikkea vanhaa ja rosoista) ei tule kalliiksi. Tehdään paljon itse, kytätään hyviä löytöjä kirppareilta ja netistä, vaihdellaan, myydään jotain jos ostetaan jotain jne. Ainoa, mitä ei rahallakaan saa, on tyylitaju, ja se meinaa sisustuksessa(kin) paljon. ;)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Juuri näin! Toki rahalla voi sitten palkata vaikka Paanasen, mikä ei sekään ole huono asia ollenkaan. :D

      Poista
  6. Nonii, nyt innostuin. Mutta pakko lisätä vielä, että se, mikä tekee ihan eniten koko sisustuksessa, on siisteys, siis että tavaroilla on paikkansa, tavaraa ei ole liikaa ja kaikki laitetaan käytön jälkeen paikoilleen. Se ei suoranaisesti maksa, ja se on tosi tärkeää jos tahtoo että koti on kivan näköinen. Disainitkaan ei näytä miltään jos ne hautautuu röykkiöiden alle. No niin nyt lähden... ;)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ihan totta, siisteys on kaiken aa ja oo, meilläkin. Mies on ehkä minuakin enemmän siisteysfriikki, se järkkäilee täällä joka päivä kun taas meikäläinen saa noita "kohtauksia" kerran pari viikkoon, että laitan kaiken paikoilleen....:D

      Poista
  7. Mä en osaa sanoa onko meidän koti koskaan ollut erityisen tyylikäs, mutta se on ainakin varmaa että aika pienellä budjetilla se on sisustettu. Olen ollut kohta kahdeksan vuotta kotona, ja sinä aikana on rakenneltu näitä taloja, eli kaikki pennit on menneet elämiseen ja talojen seiniin ja kattoihin, ei niinkään siihen sisustukseen. Ja pankki tulee olemaan uskollinen elämänkumppani lähestulkoon elämäni loppuun asti eli velkaakin on riittämiin :-D Mutta toisaalta en kyllä ihan varmasti kuulukaan niihin, joiden kohdalla kukaan edes kuvittelisi että rahaa olisi jotenkin reilummin joten kysymys ei kai koskenut minua. Kunhan vastasin :-D :-D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiva kun vastasit! Ja teille on tulossa niin kauniit puitteet että varmasti saa pienelläkin rahalla upean kodin. <3

      Poista
  8. Mäkin tykkään lukea blogeja joissa sisustetaan kirppislöydöillä, sellainen inspiroi eniten. Jatkuvasti uutta hankkivista tulee vähän kaupallinen maku, ja monestihan suositut bloggaajat saavatkin paljon tuotteita yhteistyön kautta. Niistä ehkä puuttuu sellainen aitous.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. En ihan täysin allekirjoita tuota, luen aika paljon kaupallisia blogeja joissa kuitenkin on aito ja sellainen meininki, että isolla sydämellä sisustetaan. Ja ennenkaikkea omilla ideoilla! :)

      Poista
  9. Loistava postaus ja tosi hyviä kommentteja! Helppohan se on sisustaa kaunista kotia jos ei tarvi välittää hinnoista. Toisaalta rahallakaan ei voi ostaa hyvää makua...

    Itsellä parhaimmat onnistumisen tunteet tulee siitä, kun onnistuu tekemään jonkun tosi hyvän sisustusratkaisun sikahalvalla tai jopa ilmaiseksi. Olisihan se tietysti ihanaa, jos voisi ostaa ihan mitä haluaa milloin haluaa, mutta toisaalta nykyinen taloudellinen status pakottaa luovuuteen.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Allekirjoitan joka sanan. :)

      Poista
  10. Kuules, just ajattelin kirjoittaa ihan ilman tätä tekstiäkin, että miten kovasti nautin blogisi lukemisesta, KOSKA, se on täynnä ideaa, persoonallisuutta ja luovuutta. Ja juuri se, että kaikkea viimeisimpiä sisustushärpäkkeitä ei ole teille hankittu, tekee teidän kodista ja tästä blogista juuri niin kiinnostavan!

    Olen ehdottomasti sitä mieltä, että kotia voi sisustaa tyylikkäästi pienelläkin rahalla, mutta se vaatii aimokaupalla viitseliäisyyttä, kun ihan kaikkea ei voi ostaa heti, vaan täytyy odottaa,että haaveillut tavarat astelevat elämääsi. Ja siitä ainakin itse saan sen suurimman tyydytyksen tässä sisutamisessa, löytämisen riemusta! Onni on myös kätevä mies, joka remontoi, nikkaroi ja rakentaa juuri sellaisia kodin pintoja ja huonekaluja, kuin itse haluan. Siksipäs meillä onkin varsin paljon itse tehtyjä huonekaluja ja vanhasta romusta kyhättyjä kapistuksia. Itse pidän kovasti, koska niillä huonekaluilla on selvästikin hyvä "fiilis" ja ihan heti ei samanlaisia vastaan tule. Tosin, kyllä meilläkin löytyy joitakin ihan uusia designtuotteita -aika pitkään harkittuja. Nämä ns "blogikodit" ovat mielestäni aiheuttaneet pienen inflaation tietyille niissä sisustusblogeissa usein toistuville huonekaluille, useaa olen haaveillut pidemmän aikaa, mutta sitten unohtanut haaveeni, kun olen ne nähnyt toistuvasti lukuisissa blogeissa ja sisustuslehdissä...

    Taisin jo hukata sen punaisen langan, mutta se on ainakin selvää, että pidän kovasti blogistasi ja näin blogin välityksellä kodistasi. Vaikka joskus rahaa tursuisikin teillä ovista ja ikkunoista, pidä kiinni luovuudesta, pihistelystä (ainakin hiukan), kirpparilöytämisestä ja itsetekemisen riemusta!

    Mukavaa kesää!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Voi kiitos paljon ihanasta kommentistasi ja kivaa kesää sinne myös! :)

      Poista
  11. Komppaan nuita edellisiä, pienelläkin rahalla saa tosiaan kivaa sisustusta ja on minustakin oikeestaan mielenkiintoisempaa seurata miten jostain kirppiskalusteesta/tavarasta saadaan sisutukseen jotain mitä ei muilla ole. Mua nimittäin vähän riepoo että aika monella on se kuuluisa string-hylly tai joku kopio... ei siinä mitään onhan se hieno hylly mut minusta jo aika "kulunut" kun niitä niin paljon näkee ( en muuten nyt yhään muista onko teilläkin sellainen? =D ) Toisaalta on meilläkin Ikea-kalusteita ja Vallilan verhot.... Mut joo tykkään seurata sun blogia kun sisustus on aito ja kuvat kivoja, eikä tekstikään paljoa jää jälkeen =)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! Onhan meilläkin String -hylly, ja niitä olisi enemmänkin jos minulla olisi niihin varaa - kaunista designia! :)

      Poista
  12. Kiva lukea pohdintaa kestävyydestä ja sisutuksesta. On alkanut vähemmän materialistinen elämä kiinnostamaan entistä enemmän. Siksi arvostan kirppislöytöjä ja kestävyyttä. Pienellä rahalla saa monesti persoonallista, eikä sitä samaa mitä rahalla saa ketjukaupasta.

    Repesin nauramaan ääneen kohdassa "amputoitiin Korhoselta jalat" :D Se sopii nyt hyvin uuteen tarkoitukseensa ja ympäristöön. Raa'alta kuulostava teko tuli siis tarpeeseen :)

    Venelakan pysyminen ulkokalusteissa kiinnostaa. Siitä olisi kiva lukea käyttökokemuksia myöhemmin.


    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Niin on! Varmasti ostaisin käytettyä ja kierrättäisin, vaikka lompakko olisikin pulleampi. :)
      Venelakattua pöytää ei olla päästetty vielä ulkoilmoille, odotellaan terassin valmistumista. Siinä taitaa olla nyt jo viisi kerrosta lakkaa päällä, ja kovasti on kehuttu että hyvä pitäisi olla. Mutta katsotaan, raporttia tulossa sitten syssymmällä!

      Poista
    2. Täälläkin on pöydässä ja penkeissä jo parit lakkakerrokset päällä. Piti päästä heti tositoimiin :) Toivotaan parasta.

      Poista
  13. Näin kesälomalla otin tehtäväkseni lukea blogeja piiiitkän tauon jälkeen, ja lasta nukuttamaan mennessä kaivoin puhelimen kirjanmerkeistä blogisi esiin. Ja siis, voi vitsi, muistin taas, miksi koukutun tähän aina vaan. You rock!

    Musta on hienoa, että joku avaa elämää (ja muiden silmiä) kiiltokuvamaisen upeiden kuvien takaa, ja ravistelee ihmisiä vähän. Meillä tilanne on sama; kotiäiti-opiskelija-budjetilla ja osa-aikaduunilla ei sisusteta isolla rahalla hetken mielijohteesta. Se ei oikeastaan haittaa tai harmita, vaan ne hinnakkaammat harkinnat tehdään harkiten. Ja sitten niistä nautitaan. :)

    Vähän vielä pakko hehkuttaa: ihana olla täällä taas, inspiroitua ja viihtyä!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Voi kiitos kaunis ihanasta kommentistasi! <3 Kiva kun löysit takaisin :)

      Poista
  14. Moikka, olen uusi lukija... :) Nopean vilkuilun perusteella teidän kotona on ihana tunnelma!

    Mä olen ehdottomasti sitä mieltä, että sisustaa voi kauniisti myös halvalla. Aikaa ja energiaa se kyllä vaatii, mutta itse kyllä jotenkin arvostan enemmän sellaista pikkuhiljaa kerrytettyä sisustusta kuin kerralla uusilla sisustamisesta. Meillä on lähes kaikki huonekalut ostettu käytettynä, muutamat on ostettu uutena (sänky, tv-taso; syynä käytännöllisyys) tai saatu. Ja kyllä minä tykkään että meillä olisi nättiä. :) Tekstiileissä yleensä oion mutkia kylläkin ja niitä ostelen uutena, mutta silloinkin kyllä isoilla alennuksilla. Saa olla aika erityinen tapaus että suostuisin täyden hinnan maksamaan yhtään mistään! :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No moikka, ja tervetuloa! :) Allekirjoitan joka sanan, eritoten tuon viimeisen lauseen. ;)

      Poista
  15. Oi! Mahtava kirjoitus ja ihana blogi! Ihana löytää kiva sisustusblogi vielä omasta kotikaupungista. Itse miettinyt juuri tätä samaista asiaa ja postauksesi luettua mietin vielä lisää. Oma kiinnostus sisustusblogeihin, -trendeihin ja jopa omaan bloggausharrastukseen käväisi kuopissaan jokin aika sitten, kun alkoi tuntumaan että kun rahalla saa, mitä järkeä kenenkään käyttää mielikuvitustaan? Sisustusblogeja täytti yhteistyössä-postaukset ja ai kuinka mahtava 24-osainen astiasarja, kun ilmaiseksi sain. Tai kun muutama design-tuoli reunustaa beni ouarain-mattoa ja kaksi sataa samankaltaista kuvaa tästä, niin kuka voi enää kertoa millainen persoona tätä kotia asuttaa? Halvemman ystävä asukoon ikeakuvastossa. Enää harvoin vastaan tuli inspiroivia diy-ideoita ja persoonallisia blogeja. Päätin lopulta ottaa asiakseni etsiä käsiini ne vähätkin diysielut ja kirpputorien koluajat, inspiroitua uudelleen ja palauttaa mielenkiintoni niin mielekästä harrastustani kohtaan. Kiitos siis tästä! Ihana tietää että muutkin sormet tunnottomina rappailee vähäisetkin vapaat illat kuluneita maalikerroksia ja pyörittelee kirpputorilöytöjään miettien, että mitähän tästäkin saisi. Vielä kommenttina kirjoitukseesi, että Ristomatti Ratiahan aikoinaan totesi että matti kukkarossa on paras inspiraation lähde. Mieltä kaivellut myös erään aktivistin lausahdus, että jos ihmiset tekisivät enemmän itse, he arvostaisivat asioita enemmän eivätkä nakkaisi pois seuraavan trendin tultua.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Voi kiitos kaunis ihanasta kommentista! :)

      Poista

kiitos jäljestäsi!