sisustuskohde Helsingissä - olohuoneen muutos


Heissan toverit! Palataanpas  Helsingin huudeille ja katsotaan tarkemmin, millaisia muutoksia 60 -luvun omakotitalon olohuoneessa oikein tapahtuikaan?

Lähtökohta oli löytää sisustukseen jokin "punainen lanka", kunnioittaen samalla talon ikää ja tyyliä. Asiakkaat toivoivat, että kalusteet saisivat jäädä, sillä ne olivat mieluisia ja taloon sopivia. Jotain selkeyttä huone selvästi kaipasi ja onneksi oltiin asiakkaiden kanssa niin samoilla aaltopituuksilla, ettei suuntaa tarvinnut kauaa hakea. 


Oli heti selvää, että huonekalujen järjestys oli muutettava toimivammaksi. Jo valmiiksi seinällä olleet Ikean Bestå -kaapit siirrätin vastakkaiselle seinälle toimittamaan tv-tason virkaa, ja niitä vastapäätä hankittiin kolme Ikean edullista Billy -hyllyä kirjoja ja pienesineitä varten. Asiakkailla on kauniita lasiesineitä ja tavaroita, jotka haluttiin saada paremmin esille. Billyt toimivat siinä oikein hyvin!

Kaksi vanhaa  nojatuolia pääsivät ikkunan eteen, ja sohva sai jäädä reunustamaan käytävää terassille.
Uudella järjestyksellä huone tuntui saavan monta neliötä lisää.


Uusina hankintoina Billyn lisäksi hankittiin Jotexilta iso, 250 cm x 350 cm matto, joka sitoo huonekalut toisiinsa ja tuo verhottomaan tilaan vähän pehmeyttä.

Seinien yleissävyksi valitsin luottovalkoisen, eli Tikkurilan sävyn F487, Höyhen. Varma valinta silloin, kun tilassa on vanhaa valkoista kattoa. Myös kellertävän lattian kanssa sävy toimii aina. 

Paper Collectiven Wrong Geometry - printti hankittiin tuoman vähän väriä tilaan. 



Kaiser Idellin upea klassikkovalaisin pääsi arvoiselleen paikalle. Teemu Järven Kinastelevat Korpit tilattiin katseenvangitsijaksi seinälle.

Olin kovasti ihastunut tähän Ikean sohvapöytään heti kun se tuli myyntiin, ja onnekseni asiakkaat pitivät siitä myös. Sävy on aivan täydellinen sohvan pariksi, ja pöytä on tarpeeksi iso sohvan ja nojatuolien väliin.


Asiakkaiden vanhat huonekalut ovat aivan ihanat, onneksi niitä ei tarvinnut vaihtaa! Vanha lattiavalaisin ja elämää nähnyt sarjapöytä löysivät heti paikkansa.

Kirjahyllyn yksityiskohtia.



Takka oli jäänyt vähän ankeaksi ja huomaamattomaksi elementiksi huoneen nurkkaan, eikä takkaa juuri käytetä kuin kynttilöiden polttamiseen. Seinä maalattiin beigeen taittavalla harmaalla joka tuo takan muodon paremmin esiin. Sävy on Tikkurilan Dolomiitti, J487.

Takan yläpuolella olevan maalaus on  Matti Pikkujämsän. Sohvatyynyt ovat Marimekon valikoimista. 

Olohuoneeseen hankittiin kaksi By Rydensin Decor -valaisinta tuomaan tunnelmavaloa. Toinen kiinnitettiin takkaseinälle ja toinen tv-seinälle. Harmikseni olohuoneeseen tilattua, näyttävää messinkistä kattovalaisinta ei ehditty toimittaa ennen kuvaussessioita, joten se katseenvangitsija nyt puuttuu kuvista. Kyseessä on kuitenkin tämän linkin valaisin messinkisenä (ei näytä olevan saatavana enää kuin antiikkihopeaisena). 
Mitä pidätte muutoksesta? 








14 kommenttia

  1. Wau, todella upeaa jälkeä! Rakastan tällaisia "muodonmuutos" juttuja :)

    VastaaPoista
  2. Tulipa raikas ja selkeä olohuone! Erityisesti tykkään takkaseinustasta.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos, takkaseinästä tuli kyllä komea!

      Poista
  3. Todella onnistunut muutos☺

    VastaaPoista
  4. Upea muutos! Olen seurannut blogiasi vähän aikaa ja se on mahtava. Sain idean ostaa myös meille Ikean Billy kirjahyllyjä nähtyäni ne blogissasi. Itse tykkään, mutta mies sanoi että häiritsee kun tavarat näkyvillä. Miehet ovat vähän sellaisia nipottajia:)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. kiitos piitu! Tuo on ihan totta, että vähänkään minimalismiin taipuvaiset eivät oikein tykkää että tavarat ovat näkösällä. Jos alkaa kovasti kyllästyttämään, niin kannattaa ostaa Billyihin ovet - tyylikäs sisustuselementti niinkin! :)

      Poista
  5. Vautsi! Siitä tuli aivan ihana! Vaikka en tykkääkää Billy-lastulevy-hyllyistä niin tuo tila ja kokonaisuus sai nekin näyttämään hyviltä, ja aloin miettimään pitäisikö itsellenikin hankkia tuollaiset matalat mallit, haha :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mä voin ihan vilpittömästi suositella Billyjä, vaikka lastulevyä ovatkin. Ikean klassikot, edulliset ja tosi monikäyttöiset. :)

      Poista
  6. Aivan mielettömän hieno muutos. Ajaton ja tyylikäs, monipuolinen sisustus!

    VastaaPoista
  7. Hieno muutos, huomattavasti freesimpi kuin ennen muutosta. Itse olisin antanut kauniille 60-luvun takalle keskeisemmän roolin asettamalla nojatuolit & sohvapöydän sen eteen. Tosin kuvista on vähän vaikea sanoa olisivatko edes mahtuneet niin, ja tämä oli vain mielipide. Hienon näköinen kokonaisuus, ja ihanan selkeä! :)

    VastaaPoista

kiitos jäljestäsi!