Sisustaminen pienellä budjetilla

Sisustaminen kuuluu monien kiinnostuksen kohteisiin ja viime aikoina kierrättäminen sekä oman kädenjälki ovat alkaneet näkyä yhä voimakkaammin suomalaisissa kodeissa. On ymmärrettävää, että omakoti on tärkeä osa hyvinvointia ja siksi sen sisustamiseen halutaan käyttää aikaa sekä rahaa. Joissakin tilanteissa joustoluotot ovat ainoa mahdollisuus rahoittaa uuden kodin sisustus.

Tässä artikkelissa jaamme sisustusvinkkejä niille, joiden budjetti on erityisen pieni.

Budjetointi sisustuksen mahdollistamiseksi

On ymmärrettävää, että muuton aikaan kuluja on monenlaisia. Ne voivat aiheuttaa stressiä sekä kireät kotiolot. Tästä syystä suosittelemmekin aloittamaan säästämisen jo siinä vaiheessa, kun muutto on vasta suunnitteilla. Budjetointiin kannattaa muun muassa sisällyttää pieni sisustusrahasto, jonne odottamaan kerätään pieni määrä joka kuukausi. Tämä tekee muutosta mukavampaa sekä lievittää stressin määrää.  

Muuton aikaan kannattaa hyödyntää kaikki kaupungista löytyvät kirpputorit sekä kierrätyskeskukset. Ei myöskään kannata unohtaa Tori.fi sivustoa, joka on pelastanut myös allekirjoittaneen useaan otteeseen. Käytettynä on mahdollista löytää hyvä kuntoisia sohvia ja vastaavia, jopa parilla kymmenellä eurolla.

Eniten kierrätyskeskuksien halvoista huonekaluista hyötyvät boheemia, hieman vanhanaikaista sekä värikästä sisustusta rakastavat henkilöt, sillä näihin paikkoihin tuodaan paljon vanhaa, mutta ehjää tavaraa. Lisäksi värikäs sohva on helppo päällystää erilaisilla kankailla, jos huonekalun väri ei miellytä sisustajaa.

Jos säästäminen ei onnistu etukäteen, voi joissakin tilanteissa olla järkevintä turvautua erilaisiin joustoluottoihin. Joustoluottoja mietittäessä tulee kuitenkin muistaa, että kyseessä on lainaraha, joka tulee kaikissa tilanteissa pystyä maksamaan pois.

Muutossa on myös hyvä pitää mielessä, että kaikkea ei tarvitse hankkia kerralla. Sisustaminen on mahdollista toteuttaa yksi elementti kerrallaan, jolloin ensimmäiset hankinnat ovat ne tärkeimmät, kuten sängyt ruokapöydät jne.

Niin sisustamisessa, kuin kaikessa muussakin paras neuvo on pitää järki päässä ja laskea budjetti tarkoin. Pienellä budjetilla ei kannata haaveilla tuhansien eurojen moottorisängyistä tai kauppojen kalleimmista sohvista. Tämä ei kuitenkaan tarkoita, että pienellä budjetilla ei saisi kaunista taikka kotoisaa sisustusta aikaiseksi.

3 Mar 2019